Kesätyönhakijan tuska


Taas on se aika vuodesta, kun monet opiskelijat ja nuoret iloitsevat saamastaan kesätyöpaikasta odottaen ensimmäistä työpäivää pelon sekaisin tuntein. Valitettavasti monille kesän alku on myös pettymyksen ja harmituksen aikaa, kun työpaikka jää saamatta. Itsekin sain kevään aikana elää jännityksessä odottaen tietoa siitä, pääsenkö töihin vai ei. Oikeastaan jännittävämpää oli kuitenkin odottaa kuinka moni työnantaja ylipäätänsä vastaa hakemukseeni mitään tai pyytää haastatteluun.

Tammikuusta huhtikuuhun hain yhteensä seitsemää työpaikkaa, joista osa oli kaupanalalta ja osa omalta alaltani. Sain huomata, että työnantajien välillä on hyvin erilaisia rekrytointitapoja, aina nopeasti hoidetusta prosessista välinpitämättömyyteen sekä turhiin lupauksiin. Seitsemästä hakemastani paikasta kolmesta sain haastattelukutsut. Yksi hakuprosessi oli mielestäni erittäin hyvin hoidettu: ensivaiheen haastattelun aika ilmoitettiin jo ennen hakuajan loppua, ensihaastattelusta jatkohaastatteluun oli aikaa viikko (tiedon pääsystäni tähän vaiheeseen sain heti ensihaastattelua seuranneena päivänä), ja lopulta noin kahden viikon kuluttua sain tiedon, että pääsen töihin, mikäli niin haluan. Tämä työnantaja hoiti rekrytointiprosessin nopeasti ja tehokkaasti. Toinen haastattelukutsu tuli sen verran myöhään, että olin jo päättänyt tarttua edellä mainitsemaani työhön. Kolmannessa haastattelukutsussa kerrottiin otettavan yhteyttä myöhemmin haastatteluajasta, tosin haastatteluajasta ei loppujen lopuksi ilmoitettu mitään.

Yksi työnantaja vastasi hakemukseeni kertoen, että valitettavasti tällä kertaa en päässyt töihin. Eikä siinä mitään, he siis löysivät hakemuksen perusteella paremmin työntekijän, onnittelut hänelle. Huolestuttavaa onkin se, että lähes puolet työnantajista ei ole vastannut mitään hakemukseeni, yhdestä paikasta sain automaattisen ’’kiitos hakemuksesta’’ -viestin, kaksi ei sen sijaan kiittänyt edes yrittämisestä. Minkälaisen jälkimaun kuvailemani toiminta jättää työnantajasta? Rehellisesti sanottuna paskan. Ymmärrän sen, että kesätyörekrytointi on resursseja vaativa prosessi, mutta luulisi, ettei hakemuksesta kiittäminen ja ilmoitus valitsematta jäämisestä, olisi ylivoimaisen haastava tehtävä henkilöille, joista ainakin osa tekee pääasiallisesti rekrytointitehtäviä työkseen.

Saamme usein lukea, kuinka nuoret eivät halua tehdä töitä ja ymmärrä vastuutaan. Toki työnsaamisen into lähtee aina henkilöstä itsestään, mutta moni saattaa ajatella, että on turha edes hakea töitä, kun ei kuitenkaan tule valituksi. Tällaista ajattelua ruokkii juuri edellä mainitsemani huonot kokemukset rekrytointiprosesseista. Kuka haluaa hakea töihin paikkaan, mistä viime vuonna kukaan ei edes vastannut mitään? Ensimmäisiä työpaikkoja hakevalle nuorelle prosessin läpikäyminen saattaa olla lähes yhtä arvokasta kuin itse työpaikka. Usein työntekijät valitaan pelkkien hakemusten perusteella, tämä on ymmärrettävää, jos hakemuksia on pilvin pimein ja vaatimukset työhön kohtalaisen selvät. Nuorelle sen sijaan pääsy oikeaan työhaastatteluun saattaa olla jo iso ja piristävä asia, joka kohottaa itsetuntoa. Siksi ainakin niiden työnantajien, joilla hakemukset pyörivät kahden käden sormilla laskettavassa määrässä olisi hyvä miettiä olisiko syytä pyytää henkilöt työhaastatteluun, vaikka valinta saattaisi olla hakemusten perusteella melkein selvä. Itse olen kokenut työhaastattelutilanteen olevan kasvattava kokemus, jossa on mahdollista luoda myös verkostoja ja kohentaa omia sosiaalisia taitoja.

Työnantajat ottakaa siis työnhakijanne huomioon, koska näin kaikille jää loppujen lopuksi parempi jälkimaku. Hakijoiden kohtelu rekrytointiprosessissa heijastuu varmasti myös monien kulutustottumuksiin. Kukapa haluaisi käyttää sellaista palvelua, joka on osoittautunut välinpitämättömäksi ja töykeäksi?

Leevi Karisalmi
Kirjoittaja on Tampereen demariopiskelijoiden hallituksen jäsen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edarivaalien suunnittelustartti