Hyvinvointivaltiota puolustamassa




Lauantaina Venäjän ja Yhdysvaltojen presidentit tapaavat Helsingissä. Ilmoitus kokouksen pitämisestä Helsingissä on saanut aikaan monenlaisia reaktioita mediassa. Keskusteluun on noussut perinteinen suomalainen liittoutumattomuuden ja neutraaliuden ulkopoliittinen doktriini. Tämä taas on johtanut suomettumiskeskusteluun. Tällä kertaa suomettumisella voidaan tosin tarkoittaa myös Yhdysvaltoihin kumartelua, sillä Donald Trumpin politiikka on ollut koko hänen hallintoaikanaan kumartelua autoritäärisyydelle ja ihmisoikeuksien polkemiselle.

Tapaamisessa on kansainvälisen politiikan näkökulmasta hyvin monia tasoja. Trumpin tiedetään sympatisoivan Venäjää, mutta Yhdysvaltojen hallinto taas suhtautuu selvästi nuivemmin Venäjään ja sen harjoittamaan politiikkaan. Trump ei ole myöntänyt Venäjän osallisuutta presidentinvaalien häirintään. Hän on myös esittänyt Venäjän mahdollista palauttamista osaksi johtavien talousmaiden G7 -ryhmää. Krimin valtaamistakaan Trump ei ole pitänyt ongelmallisena. Valtioiden väliset suhteet ovat siis kahtiajakoiset. Trump ja Yhdysvaltojen hallinto vetävät köyttä eri suuntaan. 

Henkilökohtaisella tasolla kahdella valtionjohtajalla on muutakin yhteistä. Molemmat valtionjohtajat ovat toimillaan aikaansaaneet kauppasodan tai konfliktin EU:n ja heidän johtamiensa valtioiden välillä. Trump on myös suhtautunut NATO -maihin jokseenkin negatiivisesti ja vaatinut niiltä suurempaa vastuuta omasta puolustuksestaan, ehkä tosin oikeutetustikin. Putin on tietenkin tästä mielissään.

Yleisesti Trumpin tapa polkea liberaaleja länsimaalaista arvoja, kuten vapaakauppaa, ihmisoikeuksia ja sananvapautta ovat etäännyttäneet hänet ja osaltaan myös Yhdysvallat entisistä liittolaismaista. Omaa arvomaailmaansa Trump on esitellyt myös flirttaillessaan italialaisen maahanmuuttovastaisen ja populistisen viiden tähden liikkeen kanssa.

Putinille tämäkin on käynyt enemmän kuin hyvin. Hän on alunperinkin vastustanut länsimaalaistumista, eikä ole puuttunut ihmisoikeus- tai sananvapausongelmiin Venäjällä. Venäjän epähumaanista toimintatavasta on ollut osoituksena myös Novichok -hermomyrkkyiskut Britanniassa. 

Valtionjohtajia yhdistää siis autoritäärisyys, samankaltainen maahanmuuttopolitiikka, liberaalien arvojen polkeminen ja sisäpoliittisten ongelmien toiseuttaminen ulkopolitiikalla. Asetelma on siis hyvin erilainen kuin kylmän sodan aikaan Helsingin prosessissa 1972-1975, jota valtiojohtajien tapaaminen voi äkkiseltään muistuttaa. Tällöin Helsingin asiakirjasta oli sopimassa kuitenkin kaksi hyvin erilaista tahoa, hyvin erilaisine päämäärineen.

Nyt osapuolilla on ainakin valtionjohtajien tasolla melkoisesti yhteistä. Autoritäärisyyteen nojaavien valtionjohtajien tapauksessa tämä saattaa tarkoittaa siis myös arvaamattomampia lopputuloksia neuvotteluille.

Näiden seikkojen vuoksi Suomen ja suomalaisten täytyy lähettää vahva viesti nationalistisesti, öykkäröivästi, konservatiivisesti ja autoritäärisesti käyttäytyville valtionjohtajille sekä kansainväliselle medialle. Liittoutumattomuuden ei tarvitse tarkoittaa kyvyttömyyttä puolustaa liberaalien demokratioiden perusarvoja. 

Liittoutumattomuus ei tarkoita myöskään puolueettomuutta. Puolueellisuus voi tarkoittaa Suomen tapauksessa hyvinvointivaltion arvojen puolustamista. Siihen eivät Suomen kansainväliset suhteet katkea ja jos joskus katkeaisivatkin, niin syytä tällöin olisikin. Lauantaina suomalaisten kannattaakin käyttää kansainvälinen mediahuomio täysivaltaisesti mielenosoituksissa, mielipidekirjoituksissa, sosiaalisessa mediassa ja kaikin muin keinoin.


Kalle Virtanen

Kirjoittaja on Tampereen demariopiskelijoiden puheenjohtaja

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Edarivaalien suunnittelustartti